Hae
Jennyferin kotona

Ensimmäinen työ- ja hoitopäivä – Hermo ihan loppu

Nukuin viimeyönä kokonaiset 3,5 tuntia. Kello soi aamulla kuudelta. Turhaan. Sillä olin ollut hereillä jo kolmesta lähtien. Vaikka Noelkin herää joka aamu kuuden nurkilla, en uskalla luottaa siihen vekkariin kuitenkaan satavarmasti, sillä on ollut poikkeavia aamuja, kun unta on riittänyt jopa kahdeksaan. Ei minua suinkaan jännitys alkavasta työ- ja päiväkotielämästä valvottanut, vaan Noelille koitunut kauhea yskä. Ollaan kärsitty lauantai aamusta asti hampaidentekoa ja hirveää nuhaa, ja nyt tuo yskä on kyllä kruunu kaiken päälle. Noelin hengittäminen oli yöllä tukkoisesta nenästä ja repivän rohisevasta yskästä johtuen niin hurjan kuulosta, etten uskaltanut nukkua. Valvoin siis sitä, että hän ylipäätään hengittää. Herättelin paristi juomaan vettä ja laitoin Physiomeriä nenään. Ne auttoi aina hetken. Olin varma, että pienelle oli tullut keuhkoputken tulehdus, sillä yskä kuulosti samalta, kun minulla on siinä taudissa ollut. Hyvin ei siis mennyt edeltävä yö (kahdesta-kolmesta aiemmasta päivästä/yöstä puhumattakaan), jonka jälkeen odotti ensimmäinen työ- ja hoitopäivä.

Tänään loppu huumori ja hermot

Tänään loppu huumori ja hermot

Matkalla

Vein Noelin kahdeksan aikaa mummoukkilaan ukin hoitoon ja jatkoin matkaa Helsinkiin. Minun oli pakko lähteä hakemaan sieltä työvälineet, kuten läppäri, jotta ylipäätään saisin mitenkään tätä hommaa käyntiin, ollaan sitten sairaslomalla heti alkuun tai ei. Tiesin, ettei minulla menisi kauaa ja Noel sekä ukki ovat tosi läheiset, joten sen suhteen pystyin helposti irtautumaan sairaasta lapsesta hetkeksi, vaikka aina olen ajatellut, että äiti on silloin se tärkein. Matkalla sain ajan iltapäväksi Noelille lääkäriin. Olin niin kiitollinen, että miellä on vakuutus. Ei tarvinnut lähteä mihinkään päivystyksiin tai muihin jonotuksiin kökkimään. Matkalla jatkui myös se eilen alkanut epätodellinen oli siitä, että aloitan työt. Matkalla kävi myös mielessä sen tuhannen asiaa viimeisestä kolmesta vuodesta elämässäni, joka on ollut hyvinkin tapahtumarikas. En tehnyt uudenvuoden lupausta, mutta näin jälkijunassa huomasin toivovani, että elämä olisi hetken tässä ja nyt, seesteinen.

Sen tuhanne asiaa mielessä

Sen tuhanne asiaa mielessä

Kiva työpaikka

Kun käänsin autoni työpaikan pihaan, huomasin hymyileväni. Jäin rysänpäältä kiinni siitä, että taidan oikeesti tykätä mun työpaikasta tosi paljon. Sinne oli vilpittömästi kiva palata ja kaikki tuntui tosi kodikkaalta. Hoidin ensin aluassa käytännön asioita, mutta kun jatkoin hissillä kerrokseen tuntui, kun en olisi poissa ollutkaan. En käsitä vieläkään, miten nopeasti puolitoistavuotta voi ihmisen elämässä mennä. Toimisto oli käytännössä tyhjä, vaikka normaalitilanteessa siellä on satoja työntekijöitä. Minun kerroksessani oli töissä kaksi, alapuolella yksi ja alimmassa yksi. Kuulin, että siellä on päivittäin noin kymmenen työntekijää, eli me toden totta etäillään. Olin niin onnellinen nähdessäni muutamia muutamia tuttuja, että olisi tehnyt mieli halata, mutta en tietenkään voinut, koska korona. Puhuimme toisillemme kuulumisia maskien läpi.

Tykkään mun työstä ja työkavereista

Tykkään mun työstä ja työkavereista

Takas kotiin

Pian lähdin kotiin, käytännössä Subin kautta mummoukkilaan ukin ja Noelin luo jatkamaan päivää. Noel oli päiväunilla ja minä siinä puuhasin kaikenlaisia käytönnön työasioita, kuten verokorttia ja verkkoyhteyksiä, katsoin viikon kalenteria, luin Intran tuorepimpia uutisia… Oli aika herättää Noel päiväunilta välipalallle ja lähteä lääkäriin. Kerroin lääkärille viimepäivien taphahtumat nuhasta, hampaista ja yskästä. Hän kuunteli keuhkot, sydämen ja katsoi korvat. Toinen korva punoitti, ei muuta. Lääkäri määräsi yskään avaavaa astmalääkettä, joka oli minusta oikein hyvä veto, sillä tiedän itse (entisenä) astmaatikkona, miten tehokas lääke se on.

Olihan lääkäri...

Olihan lääkäri…

Apteekissa se show alkoi

’Mentiin apteekkiin hakemaan lääkettä ja samantien selvisi, että lääkäri on määrännyt väärän lääkkeen. Astmalääke oli jauhetta, jota yksi vuotias ei tietenkään osaisi ”piipusta” vetää, eikä sitä jauhetta voisi myöskään inhaloida babyhalerilla. Farmaseutti alkoi soittamaan lääkärille pyytääkseen oikeanlaisen reseptin. Häntä ei saatu kiinni. Hän jatkoi soittamista johonkin yleiseen numeroon. Kello alkoi lähentyä viittä ja Noelilla mennä hermo. Lähdettiin välissä käymään samassa rakennuksessa olevassa ruokakaupassa. Kun palattin, farmaseutti oli edelleen luuri korvalla, eikä ollut tavoittanut lääkäristä ketään. Noel oli jo todella nälkäinen ja vaati saada kauppakassista karjalanpiirakoita. Sanoin, että en jouda jäädä odottamaan, vaan meidän on lähdettävä kotiin syömään. Pyysin, että soittaisivat minulle, kun homma on selvinnyt. Kotimatkalla aloin soittamaan lääkäriin itsekin. Meidän tulisi saada oikea lääke parin tunnin sisällä, ennen Noelin yöunille menoa.

Väärää lääkettä

Väärää lääkettä

Väärät lääkkeet. Kahdesti.

Ruokaa laittaessani lääkärin asiakaspalvelusta vastattiin ja selitin tilanteen. Hän alkoi selvittämään asiaa minun roikkuessa linjalla. Hän palasi pian ja kertoi, että apteekista oli juuri tavoitettu heidät ja toinen lääkäri kirjoittaisi uuden reseptin. Syötin Noelia ja soitin apteekkiin kysyäkseni, joko resepti näkyy siellä, että lähtisimme hakemaan lääkettä heti ruuan päälle. He kertoivat saaneen uudelta lääkäriltä uuden reseptin, mutta sekin oli ollut väärä. Hän oli määrännyt jotain kerta-annoksia, joita käytetään ihan eri tilanteissa. Farmaseutti soitti toistamiseen lääkäriimme. Hän jonotti sinne edellisellä kerralla tunnin. Oliko toinen vielä edessä? Soitin ukille, että en mitenkään pääse enää Noelin kanssa hakemaan sitä lääkettä, jos sieltä nyt ylipäätään oikea lääke saadaan määrätyksi. Sovimme, että soitan ukille, kun saan puhelun apteekista, että siellä on oikea lääke ja välineet sen ottamiseen noudettavissa, ja hän käy ne meille hakemassa. Kolmas resepti toden sanoin. Me saimme kun saimmekin iltatoimille oikean lääkkeen. Oli siinä sitten tietysti myös omat kuperkeikkansa, ennen kuin Noelin mielestä babyhalerin kanssa hengittäminen on tosi cool juttu.

Melkoisen työn takana oli saada oikeat lääkkeet

Melkoisen työn takana oli saada oikeat lääkkeet

Kiitos Apteekki

Tässä on nyt ollut kolme päivää vain muutaman tunnin yöunia ja nekin useissa pätkissä, puolentoista vuoden kotona olon jälkeen ensimmäinen työ- ja hoitopäivä sekä täysin uuden arjen ja rytmin opettelua hampaineen ja nuhineen, että en nyt ihan välttämättä olisi halunnut enää mitään lääkäreiden lääkesekoilua kipeän taaperon pahimpaan nälkään ja ruoka-aikaan. Olen edelleen super kiitollinen meidän vakuutuksesta, mutta tälle isolle ja kuuluisalle yksityiselle lääkäriasemalle en ihan heti lastani vie. Tämä apteekki sen sijaan oli ihan Super! He olivat laittaneet meille kassiin ison tuubin rasvaa, kirjan ja kivan viestin, vaikka tämä ei todellakaan ollut heidän vika, vaan tekivät kaikkensa, että me saatiin oikea lääke ajoissa.

Meidän vieressä on Super apeteekki, jossa on taatusti ilo asioida jatkossakin

Meidän vieressä on Super apeteekki, jossa on taatusti ilo asioida jatkossakin

Nähdään Instagramissa!

Lue myös: 

Jää hyvästi äitiysvapaat – Tervetuloa työ ja päiväkoti

<3. Jennyfer

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *