Hae
Jennyferin kotona

Vuosi 2020 kuvina

Ajattelin ensin, että kerron viime vuoden tapaan blogin vuoden 2020 tilastoina, mutta sitten muistin, että se ei olekaan mahdollista, sillä domainin vaihtuessa siirtyessäni syyskuussa Vaikuttajamedialle, en saa dataa ulos kuin neljältä viimeiseltä kuukaudelta. Olen tehnyt tosi vähän varsinaisia kuvapostauksia, joten lähdetään nyt vuoteen 2021 ne edellä. Vuosi 2020 kuvina -myötä toivotan oikein hyvää uutta vuotta kaikille seuraajilleni. Kiitos kun olette mukana!

Tammikuu 2020
Vuoden 2020 ensimmäinen kuva

Vuoden 2020 ensimmäinen kuva

Noel imoitti aina aamulla heränneensä kurkkimalla minua patjan suojuksen ja pinnojen välistä

Noel imoitti aina aamulla heränneensä kurkkimalla minua patjan suojuksen ja pinnojen välistä

Noel täytti 4 kk

Noel täytti 4 kk

Aloitettiin syömään kiinteitä ruokia

Aloitettiin syömään kiinteitä ruokia

Helmikuu 2020
Täytin 40 ja sitkeesti koitin viihtyä pidemmissä hiuksissa

Täytin 40 ja sitkeesti koitin viihtyä pidemmissä hiuksissa

Ulkoiltiin paljon ja aina kaikki päikkärit

Ulkoiltiin paljon ja aina kaikki päikkärit

Käytiin paljon kahviloissa

Käytiin paljon kahviloissa

Noel täytti 5 kk

Noel täytti 5 kk

Käytiin ahkerasti vauvauinnissa

Käytiin ahkerasti vauvauinnissa

Palasin omaksi itekseni siilitukkaan

Palasin omaksi itekseni siilitukkaan

Maaliskuu 2020

Käytiin vauvojen oopperatuokiossa

Käytiin vauvojen oopperatuokiossa

Käytiin Oodin lorutuokiossa

Käytiin Oodin lorutuokiossa

Noel täytti 1/2 vuotta

Noel täytti 1/2 vuotta

Vietettiin Noelin 1/2 vuotis synttärit

Vietettiin Noelin 1/2 vuotis synttärit

Juhlittiin 1/2 vuotissynttäreitä käymällä ensimmäistä kertaa HopLopissa

Juhlittiin 1/2 vuotissynttäreitä käymällä ensimmäistä kertaa HopLopissa

Käytiin valokuvastudiolla puolvuotiskuvissa (Kuva: Kirsi Nurmi Photography)

Käytiin valokuvastudiolla puolvuotiskuvissa (Kuva: Kirsi Nurmi Photography)

Ulkoiltiin paljon

Ulkoiltiin paljon

Istutettiin pääsiäisruohot

Istutettiin pääsiäisruohot

Keinuttiin ensimmäisen kerran

Keinuttiin ensimmäisen kerran

Noel ryömi ensimmäisen kerran

Noel ryömi ensimmäisen kerran

Huhtikuu 2020
Noel täytti 7 kk

Noel täytti 7 kk

Noel sai ensimmäisen hampaan

Noelin ensimmäinen vappu ja vappupallo

Noelin ensimmäinen vappu ja vappupallo

Toukokuu 2020
Noel nousi ensimmäistä kertaa istumaan

Noel nousi ensimmäistä kertaa istumaan

Ulkoiltiin paljon

Ulkoiltiin paljon

Ensimmäistä kertaa pyörän kyydissä

Ensimmäistä kertaa pyörän kyydissä

Minun ensimmäinen äitienpäivä

Minun ensimmäinen äitienpäivä

Noel täytti 8 kk

Noel täytti 8 kk

Ulkoiltiin paljon ja puhallettiin saippuakuplia

Ulkoiltiin paljon ja puhallettiin saippuakuplia

Kesäkuu 2020
Käytiin paljon puistoissa ja keinumassa

Käytiin paljon puistoissa ja keinumassa

Käytiin eläintieteellisessä museossa

Käytiin eläintieteellisessä museossa

Oltiin paljon hiekkalaatikolla

Oltiin paljon hiekkalaatikolla

Käytiin ahkerasti uimassa

Käytiin ahkerasti uimassa

Käytiin Alppiruusupuistossa

Käytiin Alppiruusupuistossa

Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona sekä pysähdyttiin huoltoasemalle syömään

Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona sekä pysähdyttiin huoltoasemalle syömään

Käytiin reissussa tutustumassa tuttavien uuteen taloon (nurmikkoon)

Käytiin reissussa tutustumassa tuttavien uuteen taloon (nurmikkoon)

Juhannus ja Noel on ensimmäistä kertaa mökillä

Juhannus ja Noel on ensimmäistä kertaa mökillä

Vietettiin kesäpäivää espalla

Vietettiin kesäpäivää espalla

Käytiin kirjastossa koronasulun jälkeen

Käytiin kirjastossa koronasulun jälkeen

Oltiin uimarannalla

Oltiin uimarannalla

Vietettiin kesäpäivää minun kummien luona

Vietettiin kesäpäivää minun kummien luona

Käytiin viikottain vauvauinnissa

Käytiin viikottain vauvauinnissa

Käytiin Seitsemän koiraveljestä -näyttelyssä Päivälehden museossa

Käytiin Seitsemän koiraveljestä -näyttelyssä Päivälehden museossa

Noel täytti 9 kk

Noel täytti 9 kk

Heinäkuu 2020
Käytiin ahkerasti vauvauinnissa

Käytiin ahkerasti vauvauinnissa

Mökillä ensimmäistä kertaa veneilemässä

Mökillä ensimmäistä kertaa veneilemässä

Kesäpäivä Suomenlinnassa

Kesäpäivä Suomenlinnassa

Kesäpäivä Vallisaaressa

Kesäpäivä Vallisaaressa

Korkeasaaressa isän, äidin, mummon ja ukin kanssa

Korkeasaaressa isän, äidin, mummon ja ukin kanssa

Haltialan kotieläintilalla

Haltialan kotieläintilalla

Kansallismuseossa

Kansallismuseossa

Noel täytti 10 kk

Noel täytti 10 kk

Ja taas mökillä

Ja taas mökillä

Kirppisteltiin Jyväskylässä

Kirppisteltiin Jyväskylässä

Käytiin Jyväskylän Viherlandiassa

Käytiin Jyväskylän Viherlandiassa

Elokuu 2020
Oltiin taas paljon puistossa

Oltiin taas paljon puistossa

Noelin kummitätin kanssa kirppistelemässä ja Nepalilaisessa syömässä

Noelin kummitätin kanssa kirppistelemässä ja Nepalilaisessa syömässä

Kesäpäivä toistamiseen Suomenlinnassa

Kesäpäivä toistamiseen Suomenlinnassa

Mökillä taas

Mökillä taas

Salamajärven kansallispuistossa

Salamajärven kansallispuistossa

Ahkeraa puistoilua

Ahkeraa puistoilua

Käytiin Tuusulassa asuntomessuilla

Käytiin Tuusulassa asuntomessuilla

Ja taaaaas oltiin mökillä. Vietettiin Noelin mummon 60 v synttäreitä

Ja taaaaas oltiin mökillä. Vietettiin Noelin mummon 60 v synttäreitä

Noel täytti 11 kuukautta

Noel täytti 11 kuukautta

Lisää puistoilua

Lisää puistoilua

Syyskuu 2020

Oltiin ystäväni lapsen 6 v synttäreillä

Oltiin ystäväni lapsen 6 v synttäreillä

Käytiin pyöräilemässä

Käytiin pyöräilemässä

Askarreltiin kiitoskortteja Noelin syntymäpäiville

Askarreltiin kiitoskortteja Noelin syntymäpäiville

Noel täytti vuoden

Noel täytti vuoden

Käytiin 1 v kuvissa (Kuva: Kirsi Nurmi Photography)

Käytiin 1 v kuvissa (Kuva: Kirsi Nurmi Photography)

Vietettiin 1 v synttäreiden eka osa

Vietettiin 1 v synttäreiden eka osa

Ulkoiltiin

Ulkoiltiin

Juhlittiin 1 v synttäreiden toinen osa

Juhlittiin 1 v synttäreiden toinen osa

Käytiin hyvästelemässä 3 viikon iässä aloitettu ensilapsikerho

Käytiin hyvästelemässä 3 viikon iässä aloitettu ensilapsikerho

Puistoiltiin

Puistoiltiin

Käytiin ahkerasti uimassa

Käytiin ahkerasti uimassa

Lokakuu 2020
Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona

Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona

Hommasin Noelille ja minulle asunnon

Hommasin Noelille ja minulle asunnon

Vietettiin Noelin isomummon, mummon ja minun tätin syntymäpäiviä suvun kesken

Vietettiin Noelin isomummon, mummon ja minun tätin syntymäpäiviä suvun kesken

Ulkoiltiin

Ulkoiltiin

Oltiin mökillä

Oltiin mökillä

Käytiin useita kertoja uimassa

Käytiin useita kertoja uimassa

Ulkoiltiin

Ulkoiltiin

Marraskuu 2020
Vietettiin isänpäivää

Vietettiin isänpäivää

Käytiin Ikeassa

Käytiin Ikeassa

Joulukuu 2020
Muutin Noelin kanssa

Muutin Noelin kanssa

Sisustin

Sisustin

Käytiin Helsingin Villasukkatehtaalla

Käytiin Helsingin Villasukkatehtaalla

Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona

Käytiin Etelä-Savossa mummin ja ukin luona

Noel matkusti ekaa kertaa junalla

Noel matkusti ekaa kertaa junalla

Vietettiin Noelin nimipäivä jouluaaton aattona

Vietettiin Noelin nimipäivä jouluaaton aattona

Siivottiin Noeli isän kanssa entinen asunto joluluaaton aattona

Siivottiin Noeli isän kanssa entinen asunto joluluaaton aattona

Vietettiin Joulua kahdessa osassa: mummon ja ukin kanssa sekä Noelin isän kanssa

Vietettiin Joulua kahdessa osassa: mummon ja ukin kanssa sekä Noelin isän kanssa

Aloitettiin päiväkotiharjoittelu

Aloitettiin päiväkotiharjoittelu

Pulkkailtiin

Pulkkailtiin

Vuoden 2020 viimeinen kuva. Vietämme Noelin kanssa uuden vuoden kotona kahdestaan.

Vuoden 2020 viimeinen kuva. Vietämme Noelin kanssa uuden vuoden kotona kahdestaan.

<3. Jennyfer

Kolmas päiväkotiharjoittelupäivä

Kolmas päiväkotiharjoittelupäivä on takana. Päivä oli sillä tavalla jännä, että Noel jäi sinne aamusta ensimmäistä kertaa yksin ilman minua. Minua ei niinkään jännittänyt se, miten Noel tulee pärjäämään, vaan osaanko minä laittaa hänelle kaikki tarvittavat jutut mukaan. Oli vaihtovaatteita, kurapuku, villahaalari, tutti… Vaipat ja tossut olin vienyt jo aiemmin. Noel meni reippaasti aamulla leikkeihin mukaan, mutta ei ehkä tajunnut, että lähdin, vaikka päätä silitin ja heipat sanoinkin. Kun astuin ovesta ulos mietin, että mitä ihmettä just tapahtu. Vastahan oltiin synnärillä ja nyt hän jäi hoitoon, ilman minua. Fiilis oli hyvä, mutta sillä tapaa jännä, että miten nämä asiat on jo nyt tässä käsillä. Vielä hetki sitten niihin oli monta monta kuukautta aikaa. Kurkistetaan tarkemmin, miten meni meidän molempien aamupäivä tahoillamme.

Kolmas päiväkotiharjoittelupäivä takana ja Noel oli puolipäivää siellä yksin

Kolmas päiväkotiharjoittelupäivä takana ja Noel oli puolipäivää siellä yksin

Minun oma-aika

Minulla oli reilut kolme tuntia omaa aikaa, ennen kuin hakisin Noelin kotiin päiväunille. Päässä kävi hirveä surina, että mitä kaikkea tekisin ja haluaisin tehdä. Kotimatkalla kävin kaupassa, piti mennä apteekkiin, halusin purkaa kuusen sekä muut joulujutut ja viedä ne varastoon, hakea Riihimäeltä lelukaupasta Noelille samanlainen unilelu päiväkotiin, kuin sai joululahjaksi kotiinkin ja ja ja…

Käytännössä aikani kului niin, että kotiin tultua tyhjensin ja täytin tiskikoneen, samaa aikaa haudutin aamupuuron kattilassa. Kun söin aamupuuroa, tein videon Instagramin stooriin. Editoin ja julkaisin sen samalla, kun söin. Purin joulukuusen ja muutaman muun joulurekvisiitan. Kuusi varisi, joten piti imuroida ja samalla päätin imuroida koko kämpän. Tein tarratulostimella kolme tarraa: kaksi Noelille ostamaani joulukoristeeseen vuosilukuineen ja yhden ”Ei mainoksia, kiitos!” -tarran postilaatikkoon. Välistä aina mietin, mitä juuri sillä hetkellä päiväkodissa puuhataan ja miten Noelilla siellä menee. Sitten olikin jo kiire. Lähdin viemään kuusen varastoon ja roskat roskikseen. Hypääsin autoon ja ajoin Riihimäelle lelukauppaan ostamaan unilelutiikerin. Nopeesti tsekkasin kaupan valikoiman muutenkin, se oli mieletön! Ajoin takaisin Hyvinkäälle ja suoraan päiväkodin pihaan. Kello oli 11:15 ja oltiin sovittu, että haen Noelin 11:30 aikaa. Vaihdoin muutaman viestin Noelin isän kanssa ja menin sisälle hieman jännittäen kuulemaan, miten siellä puolipäivää oli mennyt. En siis ikinä ehtinyt apteekkiin, mutta voidaan ulkoilla sinne illalla.

Ensimminen puolipäivää meni minusta kivasti eikä lainkaan pahimmalla mahdollisella tavalla

Ensimminen puolipäivää meni minusta kivasti eikä lainkaan pahimmalla mahdollisella tavalla

Noelin puolipäivää hoidossa

Noel oli vielä syömässä, kun menin paikalle. Aamulla ei puuro ollut maistunut ja oli ollut pientä itkuisuutta, mutta näkkäri ja kurkku oli maistunut kyllä. Ulkoilu oli mennyt kivasti ja Noel oli pulkkaillut, josta tykkää kovasti. Oli kuitenkin ollut jo väsyneen oloinen ulos lähtiessä. Ennen lounasta oli meinannut myös vähän itkettää, mutta makaroonilaatikko oli auttanut heti asiaan, eli oli jo ollut kova nälkä. Noel nukahti autoon 2 km matalla eikä herännyt, kun kannoin hänet kotiin. Laskin sohvalle, riisuin, vaihdoin vaipan ja kannoin omaan sänkyyn nukkumaan, edelleen heräämättä. Voi pientä. Uusi ympäristö ja ihmiset ottaa voimille. Noelin luontainen rytmi on ollut aina samanlainen kuin päiväkodissakin, joten sen suhteen on helppoa. Minusta ensimmäinen puolipäivää meni kuitenkin kivasti, sillä pahintahan olisi ollut se, että Noel itkee kokoajan eikä syö mitään. Mun mielestä itkut ja ikävä kuuluu tämmösiin muutoksiin ja uusiin asioihin, enkä osaa niitä sillä tavalla stressata. Me ollaan nyt kuitenkin rauhoitettu koko muu elämä ja kotona on aikaa yhdessä ololle sekä läheisyydelle niin aamulla kuin illallakin ja yöllä tarvittaessa vieressä. 

Lue myös:

Tutustuminen päiväkotiin – Uusi elämänvaihe on ovella

Huojentava puhelu: Me saatiin päivähoitopaikka

Ensimmäinen päiväkotiharjoittelu takana

Päiväkotiharjoittelun toinen päivä

 

Nähdään Instagramissa!

<3. Jennyfer