Hae
Jennyferin kotona

Taaperon uinti ja korona – Miten me uskalletaan?

Taaperon kanssa ei enää voida puhua vauvauinnista, vaikka se sana meidän uintipaikan nimessä ilmeneekin. Yleensä kotona puhutaa nykyään ihan vaan uinnista tai uimakoulusta. Käytännössä kuitenkin käydään edelleen kerran viikossa yksityisellä ”vauvauinnissa”, jossa aloitettiin viime vuoden joulukuussa Noelin ollessa aavistuksen vajaa 3 kk ikäinen. Tuntuu huimalta ajatella, että 1 v 2 kk taaperoinen on harrastanut uintia pian jo vuoden. Viimeaikoina olemme käyneet muutamana viikkona uimassa jopa 2-3 kertaa, sillä otamme takaisin kesältä jääneitä korvauskertoja ja joitain muita poissaoloja. Miten me uskalletaan? Miten toimii taaperon uinti korona-aikana?

Meidän uintipaikassa on puhdasta ja taaperon voi huoletta laskea lattialle odottamaan äidin pukeutumista ulkovaatteisiin

Meidän uintipaikassa on puhdasta ja taaperon voi huoletta laskea lattialle odottamaan äidin pukeutumista ulkovaatteisiin

Paikat puhtaana

Kun puhutaan uinnista ja hyvin pienistä vauvoista, 3 kk iästä ylöspäin, on selvää, että hygienian kanssa ei voida liioitella. Minulle on ollut alusta asti selvää, että paikassa, jossa me uimme, on siistiä ja puhdasta. Ulkovaatteet jätetään heti ulko-oven välittömässä läheisyydessä naulakkoon. Yleiset tilat ovat puhtaat ja siistit ja veden puhtautta tutkitaan säännöllisesti. Keväällä tietysti kävi  meidänkin uinneille niin, että ne joutuivat hetkeksi tauolle, kunnes taas kesän lähestyessä ne sallittiin, mutta ”tiukentunein” hygienia säännöin. Tästä syystä olen uskaltanut jatkaa tätä harrastusta muiden uimareiden parissa.

Taaperon voi huoletta antaa tutkia paikkoja

Taaperon voi huoletta antaa tutkia paikkoja

...vähän syvemmältäkin kaapista

…vähän syvemmältäkin kaapista

Monta hygienia tekijää

Koska uinnin kanssa ollaan muutenkin peseytymisen ja kloorin kanssa tekemisissä, olen pitänyt sitä lähtökohtaisesti koronaakin ajatellen turvallisena. Kädet pestään heti ulkovaatteet riisuttua naulakkojen välittömässä läheisyydessä. Pukuhuoneisiin / pesutiloihin saa mennä 15 minuuttia ennen oman uintivuoron alkua. Poistuessa sama juttu, peseytymiset ja pukemiset on hoidettava 15 minuutissa, jolloin isompia ruuhkia ei pääse syntymään. Oleskelutiloihin voi kyllä jäädä pidemmäksi aikaa, kuten syömään. Peseytymiset hoidetaan koko kroppaan, ilman uimapukuja, tottakai. Taaperoiden kanssa altaassa saa olla vain toinen vanhemmista, jolloin myös siellä riittää väljyyttä. Maskia käytetään niin pukuhuoneissa kuin muissakin yleisissä tiloissa. Myös käsidesiä on saatavilla. Viime viikolla kuulin uintien vetäjältä, että vesi on todella puhdasta. Se on ollut sitä aina, mutta nyt ihan uusissa lukemissa.

Maskit yleisissä tiloissa lisää puhtauden ja hygienisyyden tunnetta

Maskit yleisissä tiloissa lisää puhtauden ja hygienisyyden tunnetta

Koen paikan ja harrastuksen lähtökohtaisesti koronaturvallisena

Koen paikan ja harrastuksen lähtökohtaisesti koronaturvallisena

Taaperon uinti on mielestäni niin hygienin laji, että siellä ei ole mahdollista koronaa tullut mietittyä kertaakaan.

Lue myös: Vauvauinnin tärkeimmät ja parhaat välineet

Miten korona on vaikuttanut teidän vauvojen ja taaperoiden harrastuksiin? 

<3. Jennyfer

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *