Hae
Jennyfer

Asuntomessut osa 1: Yleiskatsaus

*Lippu Asuntomessuille saatu.

Olen käynyt asuntomessuilla edellisen kerran Heinolassa vuonna 2004 ja heti tänä vuonna kävin Tuusulassa uudestaan. Elämäni ensimmäisillä asuntomessuilla olen käynyt vuonna 2000 niin ikään Tuusulassa. Rakentaminen ei ole koskaan ollut elämässäni vaihtoehto, vaikka joskus parikymppisenä ensimmäisen asunnon oston hetkellä sitäkin vaihtoehtoa tuli mietittyäkin. Sisustus (ja remontointi) sen sijaan on kiinnostanut aina, mutta sen johdosta en jostain syystä ole tullut päätyneeksi messuille vuosi kausiin. Nyt kun blogin kautta sain lipun, oli kiva käydä katsomassa, minkälaista meininki on tänä päivänä. Edelleenkään ei rakentaminen eikä liiemmin remontointikaan ole ajankohtaista, joten kävin paikan päällä puhtaasti sisustusmielessä.

Asuntomessut Tuusulassa 2020
Asuntomessut Tuusulassa 2020

Heti shoppaillen

Menin alueelle viikko sitten maanantaina ennen kahta ja siellä oli todella hiljaista. Messuhallin läpi kulkiessa tuli tehtyä ensimmäiset ostokset, vaikka en ollut päässyt vielä edes kunnolla alueelle. Iloinen keittiö myi sellaisia pihtejä, joita olin jo pidemmän aikaa kaivannut valurautaselle teepannulleni teesihdin ottamiseksi pois hauduttaessa siinä teetä. Tähän asti olen kikkaillut haarukan kanssa, mutta nyt minulla on hommaan suloiset pihdit.

 

Silikonipäiset pihdit ovat täydelliset teesihdin pois nostamiseen pannusta
Silikonipäiset pihdit ovat täydelliset teesihdin pois nostamiseen pannusta

 

Silikonipäiset pihdit ovat täydelliset teesihdin pois nostamiseen pannusta
Enää en polta sormia, kun poistan teesihdin pannusta

En vieläkään ollut kunnolla alueella, kun jo aurinkolasini haluttiin puhdistaa. Tiesin, että ne saataisiin loistamaan, mutta kun päälle käsiteltiin vielä puhelimen näyttökin ja se tuli todella kirkkaaksi, olin myyty. Optikon omaa kasviperäistä puhdistusainetta tarttui mukaan ja sen jälkeen silmä- ja aurinkolasit sekä näytöt onkin ollut viimeisen päälle puhtaassa kunnossa. Erityisesti nautin messuilla puhelimen näytön puhtaudesta, sillä kuvia ottaessa ja katsoessa se oli ehdottoman tärkeää, eikä se edes sotkeutunut uudestaan koko päivän kestäneen lääppimisen aikana.

Messualuetta
Messualuetta

Ja ei kun kiertämään

Vihdoinkin olin valmis aloittamaan kierroksen asunnoissa. Koronaa ajatellen, asuntoihin päästettiin asunnon koosta riippuen vain rajallinen määrä ihmisiä kerralla sisälle. Vaikka mitään tungosta alueella ei ollutkaan, joutui muutamaan kohteeseen jonottamaan ihan jonkun aikaa. Messuvieraissa oli maskin käyttäjiä ja ei maskin käyttäjiä. Itse lukeuduin jälkimmäisiin. Koin, että asunnoissa pystyi pitämään helposti turvavälin muihin ihmisiin.

Alue teki vaikutuksen

Alue oli minusta viehättävä ja minulle tuli sellainen tunne, että viihtyisin varmasti asua siellä, vaikka Tuusula itsessään ei minuun vetoakaan. Paikasta henki jonkinlainen yhteisöllisyys, vaikka varsinaisia asukkaita siellä ei vielä ollutkaan. Talot ovat näyttäviä ulospäin. Itse viehätyin enemmän puu- kuin kivitaloista. Puutaloissa oli ulkoisesti vahvasti tummia, jopa ihan mustia sävyjä, joihin tykästyin kovasti, kuten esimerkiksi tästä Finnlamellin talosta. Niin taloja kuin sisustuksiakin oli monen moisia, mutta itseäni viehätti kaikista eniten ihan tavalliset, kodin näköiset kohteet, kuten esimerkiksi tämä BoKlok kohde.

Tummat puupinnat ovat taloissa mieleeni
Tummat puupinnat ovat taloissa mieleeni

 

Kaunis tumma linja town houseja
Kaunis tumma linja town houseja

Trendit ja muoti

Tämän hetken muoti-ilmiöt asumisen osalta ovat helposti nähtävillä hyvinkin monessa alueen kohteista: valkoiset saunat, mustat suihkut, vaatehuoneet sängyn päädyssä olevan vajaamittaisen seinän takana ja robottiruohonleikkurit pihoilla alkoivat käymään jo vähän persoonattomiksi. Futonien ystävänä oli ilo nähdä niitä suhteellisen paljon erilaisissa tiloissa ja ratkaisuissa. Värejä sisustuksissa oli yllättävän vähän, mutta ihan valkoisesta värimaailmasta ollaan tultu huomattavasti lämpimiä sävyjä kohti ja se oli miellyttävää.

Mustia suihkuja näkyi paljon
Mustia suihkuja näkyi paljon
Futoneita näkyi kivasti erilaisissa tiloissa ja ratkaisuina
Futoneita näkyi kivasti erilaisissa tiloissa ja ratkaisuina
Futon vierashuoneessa
Futon vierashuoneessa

 

Erilaisia valkoisia saunoja näkyi paljon
Erilaisia valkoisia saunoja näkyi paljon

 

Valkoinen sauna on ihan tyylikäs, mutta itselleni sauna merkitsee hämärää paikkaa
Valkoinen sauna on ihan tyylikäs, mutta itselleni sauna merkitsee hämärää paikkaa

 

Kauniiden portaiden alle rakennettu ruokakomero oli yksi nerokkaimmista ja kauneimmista ratkaisuista
Kauniiden portaiden alle rakennettu ruokakomero oli yksi nerokkaimmista ja kauneimmista ratkaisuista
Hopealla maalatut poron sarvet olivat yhdessä eteisessä hauska yksityiskohta
Hopealla maalatut poron sarvet olivat yhdessä eteisessä hauska yksityiskohta
Luonnon materiaaleja ja sävyjä näkyi paljon
Luonnon materiaaleja ja sävyjä näkyi paljon
Salmiakkitalossa
Salmiakkitalossa
Erittäin kaunis ja tyylikäs hyllykkö
Erittäin kaunis ja tyylikäs hyllykkö
Tekeekö kirjahyllyt paluuta?
Tekeekö kirjahyllyt paluuta?
Kauniita kapeita hyllykköjä näkyi jonkun verran. Tässä myös yksi kaunis valkoinen.
Kauniita kapeita hyllykköjä näkyi jonkun verran. Tässä myös yksi kaunis valkoinen.
Luonnon värejä ja materiaaleja näkyi makuuhuoneissa paljon
Luonnon värejä ja materiaaleja näkyi makuuhuoneissa paljon
Luonnon sävyjä ja materiaaleja olohuoneessa
Luonnon sävyjä ja materiaaleja olohuoneessa
Puuta tuotu seinälle kuvioidussa muodossa
Puuta tuotu seinälle kuvioidussa muodossa

Sisustushaaveita

Itse lähdin kiertämään kohteita suurin mielenkiinto huonekasvisisustuksessa sekä lasten huoneissa, sillä toivon, että ensivuosi tuo tullessaan Noelille ihan oman huoneen jota pääsen laittamaan. Hänen nukkuminen samassa tilassa ei ole millään tavalla häiritsevää, ehkä yhdellä yösyötöllä vielä päin vastoin, eikä hänen olohuoneessa olevat lelutkaan ole haitaksi millään tavalla. Oma huone mahdollistaisi kuitenkin ihan toisenlaisen leikkimaailman rakentamisen majoineen päivineen, jota odotan kovasti pääseväni ideoimaan ja laittamaan. Niin ikään huonekasveilla sisustaminen on minulle uutta, sillä ne ovat olleet elämässäni läsnä käytännössä vain tämän vuoden ajan, joten hain ideoita ja vinkkejä, miten niillä sisustaa, sillä perinteiset kukkapöydät ei niinkään minua kiinnosta. Tällä hetkellä haasteita tuo tietysti se, ettei niitä voi edes Noelin käsien korkeuteen asettaa, mutta sekin on onneksi vain ohimenevä vaihe.

Minun unelmani

Mielenkiintoihini liittyen sain messuilla vinkiksi kohteet 2, 21, 27, 30 ja 41. Kahdessa seuraavassa asuntomessujen postausosassa tulen kirjoittamaan aiheista tarkemmin. Kaikista suurimman ja lähtemättömän vaikutuksen minuun teki messujen kerrostalokohde Metsänkuninkaassa oleva ensimmäisen kerroksen asunto. Sen pohjaratkaisu, sisustus ja tunnelma olivat täydelliset. Olisin voinut jäädä asumaan siihen siltä seisomalta. Seuraavaksi eniten minua viehättivät KARG minikokoinen vapaa-ajan asunto, jollaisessa näin itseni viihtyvän pitkiäkin aikoja kauniilla rannalla jossain korvessa. Seurakseen se saisi tietysti tynnyrisaunan, joissa on aina ollut jotain minua kiehtovaa.

Unelmien pikkumökki
Unelmien pikkumökki
Tynnyrisaunat ovat viehättäneet minua kautta aikain
Tynnyrisaunat ovat viehättäneet minua kautta aikain
Unelmieni asunnon ruokailutila ja olohuonetta
Unelmieni asunnon ruokailutila ja olohuonetta

<3. Jennyfer

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *