Hae
Jennyferin kotona

Yllättävä imuripelko – Näin selätimme sen

Noel ei ole ollut imurista juuri milläskään. Hän tottui siihen syntymästä lähtien, kun asuimme kahdestaan 31,5 neliöisessä yksiössä hänen elämänsä 3 ensimmäistä kuukautta. Kun hän nukkui pinnasängyssään, ei imurin ääntä voinut välttää ja pystyin imuroimaan hänen alkovinsakin (täällä) niin, ettei hän havahtunut unestaan. Kapistus on siis ollut meillä tuttu juttu äänineen ihan alusta asti. 

Noel ja imuri

Makuuhuoneen rauhoitus

Uudessa kodissa ja iän myötä uni kävi hieman herkemmäksi, enkä enää imuroinut makuuhuoneessa hänen nukkuessaan, vaan halusin rauhoittaa tilan muutenkin täysin. Ulkoa vanhojen ikkunoiden läpi kuuluvat erittäin voimakkaat liikenteen äänet saa riittää. Niinpä aloin imuroimaan Noelin ollessa hereillä. Se oli hieman haastavaa, sillä tietääkö kukaan vauvaa, joka ei olisi kiinnostunut sähköjohdoista? Minä menin imurin kanssa edellä ja Noel johtoa syöden perässä. Vaarallista! Johdon kuoressa ei tarvitse olla kuin pieni rikkouma, niin tälli on taattu. 
Imuri on mielenkiintoinen kapistus

Johtohommia

Imurointia ei aina voinut ajoittaa niinkään, että paikalla on toinen vahtimassa johdonsyöjää. No, jotenkin olin taas kertaalleen selvinnyt urakasta lykkiä toisella kädellä imevää ja kaivaa samaa aikaa toisella kädellä johtoa Noelin käsistä ja suusta. Urakan päätteeksi jätin imurin hetkeksi lattialle kun Noel halusi leikkiä sen kanssa, mutta irrotin johdon seinästä. Kuinkas sitten kävikään. Tietysti Noel painoi vahingossa johdon kelaavaa painiketta ja johto lähti kelautumaan räminällä sisälle. Sätky, slaaki ja huutoitku! Noel säikähti todella paljon, enkä ihmettele yhtään. Eihän hän osannut varautua siihen millään. Kun itku oli rauhoittunut, menimme yhdessä katsomaan johtohommaa. Näytin varovaisesti, kuinka johto menee sisälle. Ei auttanut. Itku tuli uudestaan. 
Imurin yli on kiva kiipeillä

Eienää imurointia

Seuraava imurointikerta oli muutamien päivien päästä. Kun käynnistin imurin, Noel alkoi itkemään saman tien. Imuroinnista ei tullut yhtään mitään. Johtoräminä oli aiheuttanut pelo koko laitetta kohtaan. Ei kiva. Siitä lähtien piti imuroida aina niin, että: 
1. Noel on hereillä
2. Noel on toisen sylissä
En voi sietää pölyä, muruja tai hiekkaa lattialla etenkään nyt sitäkään vähää, kun vauva leikkii, ryömii ja konttaa siellä kokoajan, mutta siivoaminen kävi hieman hankalaksi. Yhtäkkiä leppoisasta viikkoimuroinnista oli tullut aikataulun etsintää ja sopivan välin löytämistä. Jotain oli keksittävä. 
Vielä menee hetki, että pikkumies saa itse imuroida

Selätys

Jätin imurin olohuoneeseen viikoksi siihen, missä Noel leikkii leluillaan muutenkin. Nyt myös imuri seuranaan. Johto sisällä, muuten sellaisenaan. Imuri oli niin kiinnostava, että viikon aikana meillä ei juuri muilla leluilla leikitty. Imurissa on nappeja, painikkeita ja etenkin sen yli on kiva kiipeillä. Tuli perjantai, minun normaali viikkosiivuos päivä. Sanoin Noelille, että nyt me käynnistetään imuri. Pidin siinä sitten hassutellen sellaista imuriääntä. Hän tuntee sanan imuri. Katsoo aina sitä päin, kun sanan mainitsee. Pistin tehot kaikkein pienimmille, että ääni olisi käynnistettäessä hiljaisempi. Noel oli melko lähellä imuria. Painoin nappia ja hurrrrrrrrrrrrrrrrr. Katsoin Noelia, joka oli hieman, mutta vain hieman ihmeissään. Ei itkua, eikä säikähdystä. Esitin, kun olisin tehnyt jonkun hienon taikatempun: wau, upeaa, hienoa, äiti sai tällaiset äänet päälle. Ei itkua. Aloin imuroida. Noel konttasi perässä. Edelleen kiinnostuneena ihan liikaa johdosta, mutta kun kielsin ja näytin itse laitetta, että sitä saa koskettaa, niin hän kyllä totteli joka kerta. Niin me imuroimme yhdessä hyvillä fiiliksillä kaikki 69 neliötä. 

Seuraavaksi

Kun seuraava imurointi kerta koittaa, aion ottaa imurin päivää aikasemmin esille, olohuoneeseen, jossa hän leikkii muillakin leluillaan. Saa siinä taas fiilistellä hiljaista laitetta, ennen kuin äiti taas tekee hienon taikatempun ja saa laitteen äänet päälle, toivottavasti edelleen itkutta.
Ota seurantaan jennyfer_1980 Instagramissa niin pääset mukaan meidän elämään sellaisissakin hetkissä, joista ei riitä juttua blogiin asti. 
<3. Jennyfer

Viikonlopun kirpparilöydöt

Olin viime viikonloppuna Noelin kanssa kotikaupungissani mummoukkilassa ja tapaamassa myös muita sukulaisia. Olin jo etukäteen sopinut äitini kanssa, että lähden itsekseni käymään kirpparilla, jossa en ole päässyt käymään aikoihin. Ensin oli se korona ja nyt ei olla muuten vaan liikuttu sillä suunnalla paljonkaan. Tykkään tosi paljon kirppareista, mutta käyn vain yhdellä. Se on ollut luottopaikkani jo vuosia. Siellä olen myynyt, kuin ostanutkin. Kävisin mielellään useammallakin, mutta en oikein tunne Helsingin kirpputoreja, joilla olisi myös kiva käydä, koska täällä asumme. Ehkä voisin ottaa loppuvuoden tavoitteeksi tutustua niihin, kun olen vielä Noelin kanssa kotona.

Emalikannu kirpparilta

Kirpputorikriteerit

Tykkään suurista kirpputoreista ja sellaisista, joissa myydään sekä vaatteita, että tavaraa. Tykkään sellaisista, joissa ei ole myyjää, vaan saa itse rauhassa tutkia ja tonkia ilman myyjän katseita ja myyntipuheita.  Tiedän tällä hetkellä vain yhden kirpparin, joka täyttää kriteerini, ja ehkä juuri siksi käynkin vain siellä. 

Kokohommia

Olen löytänyt luottokirppikseltäni Noelille tosi paljon vauvan vaatteita, oikeesti hyviä ja uuden veroisia. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että mukaani tarttui ainoastaan yksi 86 cm farkkuhaalari. Jostain syystä tarjolla ei edes ollut 86 senttisiä pojalle puettavia vaatteita. Noel käyttää tällä hetkellä kokoa 80 cm, joten sitä en enää viitsi ostaa. Aiemmin, kun hän oli ihan vauva, ostin monia kokoja eteenpäin, mutta nyt en sitä tee, sillä en yhtään osaa arvioida, missä kohtaa Noel on esim. 92 cm. 
Ihana 86 cm farkkuhaalari
Kivoja yksityiskohtia

Kannu kukille

Emalikannu. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kannun muoto ja kuva teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Pyöritin kannua kädessäni, mutta laskin sen takaisin hyllylle. Mitä sillä muka tekisin. Voi jestas se on kaunis! Kyllä minä otan sen mukaani, kukkamaljakoksi. Se suorastaan vaatii leikokukkia sisuksiinsa. Kuinka kauniita neilikat siinä olisikaan. Täytyy heti huomenna käydä läheisellä puutarhamyymälällä hakemassa kimppu. 
Niin kaunis kuva

Jotain itselle

Harvoin, jos koskaan ostan tai löydän kirpparilta itselleni mitään päälle puettavaa. Ehkä se johtuu siitä, että aikoinaan, kun kirppareilla ei ollut sovitusmahdollisuutta, tuli aina hutiostoksia. Se harmitti, kun vaate ei sitten sopinutkaan, palauttaa ei voinut ja se jäi omaksi riesaksi. Nyt tilanne on ollut jo pitkään toisin, sovitusmahdollisuus tarjottu, mutta jostain syystä en ole tarttunut vaatteisiin. Yksi syys on se, että ne rekit on usein täynnä mustaa. Pukeudun mustaan ihan mielelläni ja tykkään siitä värinä, mutta kirpparilla täyteen mustia vaatteita ahdettujen rekkien plärääminen ei houkuttele eikä kiinnosta. Huomaan helpommin selaavani niitä, joissa on väljempää ja vaaleampaa. Sellaisia, joista näkee jo heti sivusilmällä, mitä niissä on. Näin mukaani päätyi yllättäen vaate itselleni: ihana väljä ja pehmoinen farkkumekko. Ja kävin sitä kirpparilla sovittamassa, siellä sovituskopissa. Oikein oli hyvä ja passeli. 
Farkkumekko kirppikseltä
Yksinkertainen leikkaus on kaunis
Mekko on ihanan pehmoinen
Ehkä yksi tämän kesän tulevia lempivaatteitani
Emalikannu 12 e, Tingi & Tongi
Farkkuhaalari 2,90 e,  Tingi & Tongi
Farkkumekko 8 e, Tingi & Tongi
Yhteensä: 22,90 e
Ota seurantaan jennyfer_1980 Instagramissa niin pääset mukaan meidän elämään sellaisissakin hetkissä, joista ei riitä juttua blogiin asti. 
<3. Jennyfer