Hae
Jennyfer

Suunniteltu raskaus – Mitä tekisin toisin

Yllätysraskaus, etenkin siinä tilanteessa, kun sen raskauden ei lainkaan pitänyt olla mahdollista, sai alkuun tietysti pään aivan sekaisin, ihan joka kantilta. Alkuun isoimmat huolet olivat kodista ja rahasta. Miten selvitä vauvan kanssa tilanteesta, jossa muutaman kuukauden päästä pitäisi yhtäkkiä jäädä pois töistä, ja kotinakin oli 31,5 neliötä. Siinä ei juuri jäänyt aika kerryttää säästöjä tulevaa elämänmuutosta varten, sillä kaikenlaiset vauvan tarvikehankinnat alkoivat painaa päälle. Muutto olisi tiennyt myöskin asumiskustannusten kasvua, jotka eivät tietenkään olleet vallitsevassa tilanteessa tervetulleita.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Sponssia

Mummo ja ukki halusivat auttaa hankinnoissa, ja ostivat Noelille mm. sängyn patjoineen. Myös ystäväni, joilla on muutaman vuoden vanhempia lapsia, innostuivat tyhjentämään kaappejaan, ja saimme mm. ammeen, petivaatteita ja leluja. Vaatteita tuli äitiyspakkauksen lisäksi vähän joka puolelta. Ostin niitä myös itse alennuksesta ja kirpputoreilta. Syöttötuolin New Bornilla ja yhdistelmävaunut ostimme Noelin isän kanssa käytettynä puoliksi. Rahaa kului kiitettävästi siitä huolimatta, mutta ei tietenkään läheskään sitä määrää, jos kaiken olis joutunut ostamaan täysin yksin ja uutena.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Lisää ikää, lisää kuluja

Näin myöhemmin, 7,5 kk Noelin syntymän jälkeen voin todeta, että olin maltillinen tarvikkeiden hankkija. En hurahtanut mihinkään trendeihin tai ihmeellisyyksiin, vaan meillä on menty ja pärjätty ihan perinteisellä perus setillä. Tosin, nyt vauvan kasvaessa tuntuu, että kokoajan saa olla ostamassa jotakin. Mm. housut ja bodyt kulkevat eri koon syklissä, jolloin kokoajan saa olla ostamassa isompia jompia kumpia. Sitten jää pieneksi sukat. Seuraavaksi rukkaset. Pipo. Sitten hommataan nokkamuki. Toinen. Ulkoilupuku kinnaa. Aurinkolasit. Sukat vaatiikin liukuesteet. Polkupyörän istuin ja niin edelleen. Olen tarkka siitä, että ostetaan vain sitä mitä tarvitaan, joten siltä osin meillä ei pala rahaa Noelin osalta heräteostoksiin tai turhuuksiin. Vaikka tällä hetkellä hankintoihin osallistuu lisäkseni Noelin isä ja isovanhemmat, tiedän, että alun shokin jälkeen olisin selvinnyt pakollisista hankinnoista yllätyksestä huolimatta ihan itseksenikin.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Väliaikainen

No entäs se koti sitten. Oltiin oltu Noelin isän kanssa yhdessä vuoden päivät ennen raskautta, eikä meillä ollut tarkoitus muuttaa yhteen, yllätysraskaudesta huolimattakaan. Asuttiin viereisissä kaupunginosissa ja vietimme vuoroin aikaa toistemme luona. Noelin synnyttyä se asuntojen välinen ramppaaminen kävi aivan sietämättömäksi, etenkin minulle, varsinkin vauvan kamojen kanssa, jolle se ramppaaminen oli jo ennen Noeliakin ahdistavaa, vastenmielistä ja vaikeaa. Päätettiin sitten, että muutetaan kuitenkin yhteen. Noel oli n. 3 kk ikäinen, kun siirrettiin kamat saman katon alle. Käytiin katsomassa useita asuntoja ja etsittiin siihen hätään paras mahdollinen ratkaisu. Muutimme tänne, missä nyt asumme. Alueessa ei ole mitään vikaa ja voin hyvin nähdä viettäväni täällä loppuelämäni. Noelin ja minun muuttomatka oli vain 1,5 km, joten olen ollut näissä nurkissa jo muutaman vuoden.

Mutta asunto. Se on väliaikainen. Ainakin siihen asti, kunnes palaan tammikuussa 2021 töihin. Lisäksi sitouduimme asumaan tässä vähintään vuoden. No, se kyllä istuu yksiin töihin paluuni kanssa, joten no problem. Mutta väliaikainen. Se tuo mukanaan monen monta ahdistusta. Minulle kodin tuunaaminen, puunaaminen ja laittaminen on aina ollut tärkeää ja rakas harrastus. Täällä en voi tehdä niin, toteuttaa itseäni, sillä ”jos teet seiniin reikiä, korjaat ne”. Suurin osa seinistä on tapetoitu, joko lasikuitu- tai paperitapetilla, joten ei kiitos tämän asunnon tapetointia pois muuttaessamme.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Asunto

Tykkään tästä asunnon pohjaratkaisusta tosi paljon, vaikka se ei vastaakaan unelmaani. Keittiö on erillinen, vaikka haluaisin sen avonaiseksi tilaksi olohuoneen kanssa. Kylpyhuone on todella pieni, vaikka hoitaa asiansa. Luksusta on avotakka, jossa meillä on viikonloppuisin tapana grillata makkaraa. Juuri remontoitu parveke lasituksineen on ihan kiva. 50-luvun ikkunat, etenkin makuuhuoneessa ison autotien puolella päästää kaiken äänen läpi niin, kuin asuisit kadulla. Yläkerrassa asuu mummo, joka liikuttelee runsaissa määrin huonekaluja lattiaa pitkin joka ikinen päivä klo 10 ja 12 välillä. Jossain ylhäällä, ehkä viistosti asuu joku, joka aloittaa joka ikinen ilta klo 22 aikaa jumalattoman hyppimisen ja pomppimisen lattiaa vasten. Pahimmillaan olen kellottanut tätä puoleen yöhön asti. Keittiöstä irtoaa useita kertoja viikossa yksi jalkalista, tiskikoneen integroidusta etulevystä puhumattakaan. Kun asuntoon kuuluva pesukone linkoaa, suosittelen korvatulppia ja runsaasti aikaa, sillä alle kahden tunnin ei pyörähdä yksikään ohjelma. Lattiat ovat kellertävän parketin ja valkoisen laminaatin sekoitus, riippuen huoneesta. Asuntoomme kohdistuu suoraan pihavalo, joka valotehonsa puolesta kuuluisi lentokentälle. Noelille emme saa tähän asuntoon omaa huonetta, jota olisi pikkuhiljaa kiva alkaa laittamaan. Se toki oli tiedossa tänne muuttaessa, eikä juuri nyt ole varsinaisesti ongelma. Mutta silti.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Sisustus

Ja sitten se sisustus, johon voisin toki itse vaikuttaa, mutta en, koska ne tuet. Niillä ei kuitenkaan rynnätä Ikeaan, tai muuallekaan, kun se visio iskee. En voi sietää meidän sohvia. TV-taso ei vastaan lainkaan odotuksia. Jos minusta olisi kiinni, meillä ei olisi koko TV:tä, sillä en juurikaan katso sitä.  Olohuoneen pöydän kanssa käyn vielä keskustelua. Ruokapöydän tuoleineen vaihtaisin välittömästi. Sänky, ihan järisyttävää, mutta uusi on onneksi ovellamme jo viikon päästä. Kiitos Noelin isän! Mutta sitten uupuu vielä peli, matot, penkki, kori… Ennen olisin vain lähtenyt ostamaan ne ja fiilistellen viritellyt paikoilleen. Nyt koitan hyväksyä, että minulla ei ole tässä hetkessä varaa harrastaa ja sisustaa. Vaikeaa on ollut myös hyväksyä se, että se 31,5 neliön koti, joka oli aivan ihana, jossa oli tarkoitus asua Noelin kanssa muutama vuosi ennen isomman hankintaa, oli kaikin puolin sisustettu ja kunnossa. Juuri niin kodin pitäisi olla, silloin, kun se on sinulle henkireikä, eikä siihen ole varaa panostaa.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Jotain pysyvää

Sen lisäksi, että (luojan kiitos vuokra-)asuntoomme kohdistuu jumalaton määrä miinuksia, on edelleen ongelma se väliaikaisuus. Pikkuhiljaa, kun päiväkotiasiat alkavat olla ajankohtaisia, sen myötä ahdistusta lisää se, että mitä ilmeisemmin hoitopaikka tulee päättää ja vastaanottaa ennen, kun kodin osalta on mitään pysyvää tai edes tietoa, missä tulemme asumaan. Ja se pysyvyys on juuri se, mitä elämään kaipaan. En osaa sanoa, tuleeko se lapsen, iän vai elämänkokemuksen myötä, vaiko sekä että ja joko tai, mutta minä, joka olen elämässäni muuttanut kymmeniä kertoja, haluaisin päätyä sinne, mistä ei enää tarttisi lähteä minnekään. En osaa kotiutua tällaiseen väliaikaiseen, jossa en pääse edes toteuttamaan itseäni. Sitäkin tärkeämpänä pidän sitä, että Noelin ei tarvitsisi vaihtaa missään vaiheessa päivähoitoa ja voisin tarjota hänelle pysyvän kasvuympäristön. Jos ikinä koskaan olisin voinut mihinkään vaikuttaa, olisin ehdottomasti mennyt koti edellä. Hommannut sen pysyvällä mielellä sieltä, missä tulevan lapseni haluaisin kasvattaa.

<3. Jennyfer

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *