Hae
Jennyfer

Onko tästä kaikesta nauttiminen ihan luvallista?

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta lisääntynyt valon määrä. Päivä on jatkunut selkeesti molemmista päistä, ja aurinkokin näyttäytynyt jo monena päivänä. Minulle aurinko tekee sen fiiliksen, että on pakko päästä ulos, tuulettumaan oikeen kunnolla. Tekee se myös sen fiiliksen, että kotona olisi tartuttava rätteihin ja luuttuihin, sillä aurinko armas kyllä kuivaa loputtomasti jatkuneen satehen, mutta paljastaa myös armotta kotona kaiken maailman pölyhiukkaset ja tahrat. Siivotaan kuitenkin joku toinen kerta, ja mennään nyt ulos. 

Olen kova lenkkeilemään. Olen ollut sitä jo yli 10 vuotta. Rakastan käydä kävelyllä. Ihan joka päivä. Ihan joka säässä. Rakastan pitkiä lenkkejä. Minusta on turhuutta, tylsää, lähteä lenkille alle tunnin mittaiselle matkalle. Tykkään kävellä reippaasti. Tykkään, että kropassa tuntuu. Lenkkeilin koirieni kanssa viimeiset 10 vuotta. Joka päivä. Joka säässä. Lukuunottamatta niitä kertoja, kun ne olivat satunnaisesti hoidossa. En osaa jäädä nyt vaunujenkaan kanssa kotiin, vaikka taivaalta tulisi mitä. Olen sitä kyllä kokeillut, kun sinne ulos ei tosiaankaan ole pakko mennä, sään, tai minkään muunkaan takia. Tuntuu pahalta. Jotenkin kauhean huono olo ja omatunto, jos ei koko päivänä astu ovesta ulos. Olen ihminen, joka tarvitsee joka päivä raitista ilmaa, enemmän tai vähemmän. Mieluummin enemmän. Se on yksi voimavaroistani, ja pitää mielen pirteenä. Myös asiat jollain tapaa järjestyksessä. Päässä.

Lupa nauttia

Vaunulenkit. Siis jotain niin siistiä ja parasta. Beibi nukkuu takuuvarmasti. Omaa aikaa. Aikaa omien ajatusten kanssa. Aivot narikkaan aikaa. Kuulokkeet korvissa. Super koukuttava äänikirja tai Spotifysta oma soittolista parhaista parhaiden parhaista. Askeleet ei paina. Lähes leijut, lennät eteenpäin. Aurinko, joka ei näyttäytynyt juurikaan sitten syksyn jälkeen, paistaa kirkkaampana, kuin muistitkaan sen olevan. Lämmittää. Häikäisee. Sokaisee. Ihan mitä vaan, mutta ennen kaikkea antaa energiaa. Tulee niin törkeen hyvä olo. Teet sen keskellä päivää. Sillon, kun suurin osa ihmisistä on töissä. Sä vaan kierrät ja lykit vaunuja pitkin Seurasaaren rantoja meren äärellä auringon hellimänä ja mietit, että se on niin parasta. Mikään elämässä ei ole ollut näin hienoa. Tämä tässä just nyt on niin elämän siisteintä ja parasta aikaa. Minä täällä luonnon helmassa oman vauvani kanssa nauttimassa keskellä päivää. Tuntuu niin hyvältä, että ihan kun se olisi laitonta. Rikollista. Luvatonta. Voiko oikeesti tuntua näin hyvältä, ja se on ihan sallittua? Saanko mä oikeesti olla täällä tälleen keskellä päivää ja nauttia näin hitosti? Onko mulla oikeesti lupa tähän? Ettei mun vaan pitäisi olla jossain muualla? Tehdä jotain ihan muuta?

Elämäni parasta aikaa

Istun kannolle. Kerron itselleni, että se on just niin kuin sen kuuluukin olla. Ja minun tulee vain ja ainoastaan nauttia tästä kaikesta. Minä saan. On lupa. Oikeastaan se on pääasia. Ottaa kaikki mahdollinen ilo ja nautinto vastaan, jota minulle näin avokätisesti tarjotaan. Aurinko. Vapaus. Nautinto. Olla vauvan kanssa kotona. No, ulkona. Lenkkipoluilla. Kahviloissa. Kaupungilla. What ever. Elämäni aivan taatusti parasta aikaa ikinä. Niin siistiä. että tekis mieli itkeä.

<3. Jennyfer

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *